Koulutusrahoista ei saa tinkiä

22.08.2019 klo 13:56
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen suunnitellut korotukset tulee toteuttaa ensi vuoden budjetissa. Tätä mieltä on ruotsalainen eduskuntaryhmä kesäkokouksessaan, joka jatkuu torstaina Pietarsaaressa.

– Hallitusohjelma, joka kirjoitettiin toukokuussa Säätytalossa, tarkoitti suunnanmuutosta koulutuspolitiikassa ja tämä sanoma otettiin ilolla vastaan koko koulutussektorilla ja korkeakouluissa. Siksi hallituksen tulee pitäytyä hallitusohjelmassa, asettaa koulutus etusijalle ja varmistaa koulutussatsaukset ensi vuoden budjetissa, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz. Tämä on keskeistä rakennettaessa Suomen tulevaisuuden kilpailukykyä.

 
Ruotsalainen eduskuntaryhmä painottaa, että 75 prosentin työllisyysasteen saavuttaminen on tärkeää.

– Suomen menestys rakentuu koulutetulle väestölle, yrittäjäystävälliselle ilmanpiirille ja satsauksiin yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi, sanoo RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

– Siksi valtionvarainministeriön budjettiehdotus oli yllätys korkeakoulujen ja ammattikoulujen osalta. Nähdäkseni on itsestään selvää, että tämä kysymys täytyy ratkaista syyskuun budjettiriihessä.
 
Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa jatkaa tulevaisuudenuskon rakentamista Suomessa.

– Olemme vakuuttuneita siitä, että hallitus on oikealla polulla. Me olemme iloisia kaikesta siitä positiivisesta palautteesta, joka meidät on tavoittanut kesän aikana eri puolilla Suomea. Monet suomalaiset ovat helpottuneita siitä, että maassamme tapahtuu nyt positiivisia muutoksia, sanoo Henriksson.
 
Ruotsalainen eduskuntaryhmä painottaa, että perhevapaauudistusta ei voi siirtää myöhemmäksi.

– Perhevapaauudistusta ei saa haudata työryhmään. Hallitusohjelmassa on selkeät suuntaviivat uudistuksen toteuttamiselle. Tarvitsemme nyt kaikki toimenpiteet, jotka auttavat työllisyyden nostamisessa 75 prosenttiin, painottaa eduskuntaryhmä.
 
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist painottaa, että RKP vaatii riittäviä satsauksia kaikille koulutusasteille. Hän peräänkuuluttaa myös tiiviimpää yhteistyötä ja parempaa tiedonkulkua koulutuksen järjestäjien ja työmarkkinoiden välillä.

– Koulutuksen järjestäjille tulee antaa paremmat edellytykset vastata työmarkkinoiden ja eri alueiden tarpeisiin. Tämä tulee olemaan ratkaisevaa hallituksen työllisyysastetavoitteen saavuttamisessa. Näin ihmisille voidaan tarjota hyödyllistä ja merkityksellistä koulutusta, sanoo Blomqvist.
 
Eduskuntaryhmä haluaa nähdä myös riittäviä satsauksia koko oikeudenhoidon ketjuun poliiseille, syyttäjille ja tuomioistuinlaitokselle.

– On hienoa, että hallitus haluaa lisätä poliisien määrää. Jotta oikeudenkäyntiaikoja voitaisiin lyhentää, on käytännössä yhtä tärkeää, että myös syyttäjänlaitos ja tuomioistuimet saavat lisäresursseja. Loppupeleissä kyse on kansalaisten luottamuksesta toimivaa oikeusjärjestelmää kohtaan, painottaa eduskuntaryhmä.  

 
Henriksson: Avataan työmarkkinat myös eläkeläisille ja maahanmuuttajille

Työn vastaanottamisesta eläkeläisenä tulee tehdä entistä houkuttelevampaa. Näin sanoo RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Jotta joillain aloilla vallitsevaa työvoimapulaa voidaan helpottaa, täytyy vapaana olevaa työvoimaa paremmin kannustaa työhön. Hän näkee kysymyksen niin vero- kuin työllisyyspoliittisesti tärkeänä.  

– Moni ikääntyneempi ihminen tekisi mielellään töitä myös eläköitymisen jälkeen. Yhteiskunnan tulisi kannustaa tähän verotuksellisesti. Siksi meidän pitäisi vakavasti harkita eri vaihtoehtoja, joilla työn vastaanottamisesta tulisi houkuttelevampaa myös eläkeläisille. Kyseessä voi olla mitä tahansa muutamasta viikkotunnista osa-aikatyöhön tai sijaisuuteen. Nykyisellä väestönkehityksellä tulee meidän kannustaa kaikkia työhalukkaita ottamaan työ vastaan, sanoo Henriksson.  
 
Jotta työllisyystavoitteet voidaan saavuttaa, tarvitsee Suomi myös aktiivista työperäistä maahanmuuttoa. Etusijalla tulee olla työvoimapulan korjaaminen ja asiantuntijoiden, opiskelijoiden ja tutkijoiden houkutteleminen kasvualoille.

– Meidän täytyy saada pois turha byrokratia työperäisestä maahanmuutosta. Hallitusohjelmassa on tästä selkeät kirjaukset. Nyt on toimeenpanon vuoro, sanoo Henriksson.
 
Kysymykset nousivat keskusteluun ruotsalaisen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Pietarsaaressa torstaina
Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10