RKP:n vaihtoehtobudjetti: Huomattavasti suurempia panostuksia lapsiin ja koulutukseen

07.11.2018 klo 14:43

– Meille on tärkeää, että Suomi on maailman lapsiystävällisin maa. Siksi meidän panostuksemme lapsiin, kouluun ja koulutukseen ovat huomattavasti suurempia kuin hallituksen, puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) sanoo.


Henriksson esitteli eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetin yhdessä eduskuntaryhmän puheenjohtajan Thomas Blomqvistin kanssa keskiviikkona Helsingissä.

– Perhevapaauudistuksella haluamme pidentää ansiosidonnaisen perhevapaan kestoa 18 kuukauteen. Panostamme suuresti myös varhaiskasvatukseen, sekä laadullisesti että tarjoamalla kaikille yli kolmevuotiaille lapsille neljä tuntia maksutonta varhaiskasvatusta päivässä. Vaihtoehtobudjetissamme korotamme selkeästi koulujen ja korkeakoulujen rahoitusta verrattuna hallituksen linjauksiin.

Henriksson kiinnittää erityistä huomiota ilmastokysymyksiin.

– Sähköautoihin siirtymisen tulee tapahtua nopeammin. Kestävä tulevaisuus edellyttää selkeää politiikkaa, joka kannustaa ekologisiin valintoihin ja kestävään elämäntapaan ja tuotantoon.

Vaihtoehtoisessa budjetissaan RKP on luetellut toimenpiteitä, joilla sairaspoissaoloja työpaikoilla saataisiin vähennettyä viidellä prosentilla. Samalla työllisyysasteen tulisi nousta yli 75 prosenttiin.

– Satsaukset parempaan työhyvinvointiin ovat tärkeitä yksilölle mutta myös koko kansantaloudelle. Mielenterveys on joutunut paitsioon sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksessa. RKP haluaa, että Suomessa tehdään kansallinen mielenterveysohjelma, sanoo ryhmäpuheenjohtaja Thomas Blomqvist.

Varjobudjetissa esitellään myös ne muutokset, jotka RKP haluaa tehdä verotuksessa. Veromallin mukaan työn verotusta alennetaan, jotta palkansaajille jää enemmän käteen. Samalla kulutusverotusta korotetaan maltillisesti.

– Mallimme luo parempia edellytyksiä yrittäjyydelle ja lisää työllisyyttä. Mallimme on myös sosiaalisesti oikeudenmukainen. Eduskunnan sisäisen tietopalvelun tekemä vaikutusarviointi osoittaa, että mallilla olisi positiivisia vaikutuksia kaikissa ihmisryhmissä. Suurimmat voittajat olisivat kuitenkin yksinhuoltajaperheet ja opiskelijat. Myös pienillä eläkkeillä eläviin vanhuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota, Blomqvist sanoo.

Henriksson ja Blomqvist huomauttavat, että varjobudjetteja kannattaa lukea myös tasa-arvonäkökulmasta.

–  Ehdotamme konkreettisia toimia, jotka hallitus on laiminlyönyt. Taloudelliset satsaukset turvakoteihin ja raiskauskriisikeskuksiin tuovat merkittäviä parannuksia uhrien auttamiseen. Turvapaikanhakijoille annettava äitiyspakkaus on keino pitää huolta kaikista lapsista Suomessa, mikä on meille tärkeää.

Itsestäänselvänä lähtökohtana varjobudjettityössä on ollut, että valtion alijäämää ei tule kasvattaa.

Lue koko asiakirja tästä: https://www.sfp.fi/sites/default/files/Vaihtoehtobudjetti_2019_FIN.pdf
Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44