Suden herättämä huoli otettava tosissaan

21.02.2018 klo 14:27
Susia esiintyy yhä useammin monilla paikoilla. Sekä Pohjanmaalla että Länsi-Uudellamaalla susihavainnot ovat olleet toistuvia. Ruotsalainen eduskuntaryhmä jätti keskiviikkona kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

- Huolta herättää susien liikkuminen alueilla, joissa niitä ei ole aikaisemmin näkynyt. Kansalaisten huoli sudesta on otettava tosissaan, sanoo kansanedustaja Thomas Blomqvist, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

 

Eri puolilla Pohjanmaata on monta vakinaisesti alueella asustelevaa laumaa ja Länsi-Uudellamaalla on yksi vakinaisesti asusteleva lauma. Paikallisväestö on huolissaan sekä lapsista että kotieläimistä.

 

- Viranomaisten on aika herätä. Ihmisten on saatava tuntea turvallisuutta arjessaan, sanoo puolestaan Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson.

 

Susilaumat laajentavat reviiriään nopeaan tahtiin ja lähestyvät yhä useammin asutuksia.

 

- On alueita jossa lapset eivät uskalla mennä kouluun omatoimisesti tai oleskella pihalla susipelon vuoksi. Uudessa tilanteessa, jossa susi ei arkaile ihmistä, tarvitaan toimia, jotta ihmisten luottamus viranomaisten kykyyn ratkaista ongelmia säilyy, sanoo Blomqvist.

 

”Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä susikannan hallitsemiseksi ja kansalaisten turvallisuuden lisäämiseksi”, kysyy Ruotsalainen eduskuntaryhmä hallitukselta kirjallisessa kysymyksessä. Kysymyksen ovat allekirjoittaneet kaikki Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kymmenen edustajaa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Soini on toiminut Suomen linjan vastaisesti

Eva Biaudet ja Thomas Blomqvist
20.09.2018 klo 11:49
65381_t.jpg

Suuret uudistukset siirtyvät seuraavalle hallitukselle

Talouden avainluvut ovat positiivisia, mutta tästä huolimatta valtionbudjetti näyttää suurta alijäämää.
Anders Adlercreutz
18.09.2018 klo 16:44
65370_t.jpg

Työhyvinvointiin on panostettava

RKP peräänkuuluttaa vakavaa yhteiskunnallista keskustelua työhyvinvoinnista.
Anna-Maja Henriksson
18.09.2018 klo 13:56

NYT ON SUOMELLA PROFIILINNOSTON PAIKKA

Thomas Blomqvist och Anna-Maja Henriksson
05.09.2018 klo 15:40
65125_t.jpg

KOULUTUS JÄI TAAS PAITSIOON

RKP:n puheenjohtajan, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan Sipilän hallituksen budjettiesitys ei korjaa hallituksen koulutusleikkausten aiheuttamaa vahinkoa.
Anna-Maja Henriksson
29.08.2018 klo 09:51

Rintamaveteraanien kotipalveluihin iso parannus lakimuutoksella

Eduskuntaryhmien yhteinen kannanotto:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
29.08.2018 klo 09:50

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kymmenen kohtaa koulutuksesta

Hyväksytty eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 27.8.2018
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
28.08.2018 klo 14:38

RKP haluaa panostaa lapsiperheisiin ja vaatii välittömiä toimia maatalouden tueksi

Puoluejohtaja Anna-Maja Henriksson haluaa nähdä enemmän lapsiystävällistä politiikkaa Suomessa. Henriksson korosti tätä avauspuheessaan Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Helsingissä maanantaina. 
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
27.08.2018 klo 10:27
64891_t.jpg

Henriksson huolestunut poliisin resursseista

Tilanne poliisien resurssien osalta eri puolella Suomea on kestämätön ja se on jatkunut jo pitkään
Anna-Maja Henriksson
18.08.2018 klo 16:18

Ryhmäpuheenvuorot

Vuoden 2019 valtion talousarvioesityksen lähetekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 18.9.2018
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.09.2018 klo 13:00
64424_t.jpg

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen tuesta Afganistanille ja Suomen osallistumisen lisäämisestä Resolute Support -kriisinhallintaoperaatiossa

Ryhmäpuheenvuoro 12.6.2018, Thomas Blomqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
12.06.2018 klo 15:00
64421_t.jpg

Ajankohtaiskeskustelu kansainvälisen monenkeskisen yhteistyön haasteista

Ruotsalainen eduskuntaryhmä 12.6 2018 Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Stefan Wallin
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
12.06.2018 klo 16:16

Valtioneuvoston paikkatietopoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoro 23.5.2018, Mats Nylund
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.05.2018 klo 15:00
63912_t.jpg

Ajankohtaiskeskustelu EU:n rahoituskehyksestä

9.5.2018, Mats Löfström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.05.2018 klo 15:03
63885_t.jpg

Välikysymys nuorten työehdoista

Ruotsalainen eduskuntaryhmä, ryhmäpuheenjohtaja Thomas Blomqvist
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
08.05.2018 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019–2022

Ryhmäpuheenvuoro 17.4.2018, Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2018 klo 14:54
62702_t.jpg

Välikysymyskeskustelu 28.2.2018, yhdenvertainen koulutus.

Mikaela Nylander, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
28.02.2018 klo 15:07
62499_t.jpg

Lähetekeskustelu tiedustelulaeista 20.2.2018

Ryhmäpuhe, Thomas Blomqvist
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2018 klo 15:00
62389_t.jpg

Valtiopäivien 2018 avauskeskustelu, 14.2.2018

Ryhmäpuheenvuoro Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.02.2018 klo 15:00