Hallituksen ja eduskunnan vuoropuhelu tulevaisuuden kehityksen suunnasta ja siitä, miten poliittisen päätöksenteon pitäisi vaikuttaa ja varautua haasteisiin, on suomalainen innovaatio

30.11.2017 klo 16:42
. Tämän joka vaalikaudella käytävän vuoropuhelun koordinoijaksi eduskunta perusti laman jälkeen tulevaisuusvaliokunnan. Syvä taloudellinen matalasuhdanne lamaannutti yhteiskunnan kehityksen moneksi vuodeksi.

Jälkiviisaana voi todeta, että taloudellinen taantuma olisi ollut ennakoitavissa. Päätöksenteosta puuttui kuitenkin silloin työkalu, jolla taloudellisen kehityksen suhdannemuutos olisi voitu tunnistaa ajoissa ja päätöksenteossa siihen varautua. Laman jälkeen politiikassa kaivattiin kykyä paremmin ennakoida edessä olevia haasteita niin varhaisessa vaiheessa, että niihin voidaan vaikuttaa, ja sillä tavalla välttää virheitä päätöksenteossa.

Tulevaisuusvaliokunnan tehtäväksi on myös muodostunut pitkän aikavälin kysymysten asettelu, mikä sisältää vaalikausien ja hallitusohjelmien ylittävien asioiden huomioon ottamista. Pitkällä aikavälillä megatrendit globalisaatio, digitalisaatio, väestörakenteen muutos, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos muuttavat ihmisen arkea radikaalisti ja kokonaisvaltaisesti.

Lisäksi ihmisten arkeen voivat vaikuttaa yllättävästi muuttuvat asiat, joita emme ole osanneet ennustaa. Nämä niin kutsutut mustat joutsenet ovat yhteiskunnan hiljaisia signaaleja. Tulevaisuusvaliokunta pyrkii kuulemisien kautta tunnistamaan näitä vaikeasti havaittavia pinnan alla olevia asioita, joista ei julkisuudessa juurikaan käydä keskustelua. Mustien joutsenten tunnistaminen on tärkeää, koska niiden esiin tuominen ja tutkiminen parantavat mahdollisuuksia tehdä oikeita ja hyvinvointia kasvattavia päätöksiä.

Tällä vaalikaudella hallituksen tulevaisuusselonteon aiheena on työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus, johon tulevaisuusvaliokunta on parhaillaan valmistamassa eduskunnan vastausta. Työn murroksen ytimessä ovat automaatio, robotit, tekoäly sekä jakamistalouden ja alustatyön kehitys. Palkkatyön luonne muuttuu ja monet työpaikat ja ammatit katoavat samalla kun uusia syntyy, ja jo nyt säännöllisen työn rinnalle on tullut entistä enemmän epäsäännöllistä projektipohjaista työtä.

Lisäksi työn käsite ja merkitys ihmisen elämässä muuttuu. Jatkossa entistä useampi ihminen voi olla monipuoliseen osaamiseen nojaava itsensä työllistäjä joka sujuvasti hyppää projektista toiseen. Koska emme voi tietää, mitä uusia ammatteja kaikkien uusien teknologioiden seurauksena syntyy, elinikäisen oppimisen ja yleisten taitojen merkitys korostuvat edelleen. Ihmisillä täytyy olla kyky muuttua, kokeilla uutta ja kehittyä. Työelämässä pärjääminen edellyttää jatkossakin korkeaa koulutusta ja ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja.

Tänä syksynä tulevaisuusvaliokunta käynnisti omana hankkeena tutkimuksen jakamistaloudesta ja alustatyöstä, jossa selvitämme erityisesti niiden vaikutusta ihmisten sosiaaliturvaan. Pohdimme miten yhteiskunnan rakenteita ja tukijärjestelmiä tulisi muuttaa, jotta ihmisten hyvinvointi voidaan taata turvaverkolla myös mitä erilaisimpien ja muuttuvien tilanteiden varalle. Vaikka joudumme ajattelemaan monia asioita uudella tavalla, emme kuitenkaan halua luopua hyvinvointivaltiomallista.

Toinen vaalikauden teema on ollut kestävän kehityksen Agenda2030-toimintaohjelma ja sen mietinnössä korostimme kestävää hyvinvointia. Tiedostamme, että emme enää voi elää yli varojemme. Tärkeää kestävän hyvinvoinnin kannalta on myös muuttaa eriarvoisuutta ja epätasa-arvoa ylläpitäviä ja lisääviä rakenteita. Kestävän kehityksen ja työn murroksen myötä yksi tulevaisuusvaliokunnan esille nostamista huomioista on tarve uusille kestävän hyvinvoinnin mittareille.   

Suurten muutosten edessä on helppo vaipua epäuskoon ja keskittyä uhkakuviin sen sijaan, että nähtäisiin muutoksissa mahdollisuuksia. Varsinkin meillä suomalaisilla on usein taipumusta tällaiseen ajatteluun, ja siksi haluaisin rohkaista kaikkia näkemään muutosten positiiviset puolet. Meillä ei pitäisi olla pelättävää, koska satavuotias Suomi on hyvinvointiyhteiskunta, jonka perusfundamentit ovat kunnossa. Meillä on kaikki edellytykset kestää muutokset ja hyödyntää niitä Suomen kehittämisessä vielä paremmaksi. Meidän on edelleen kehitettävä hyvinvointivaltiomalliamme, syvennettävä yhteistyötä muiden pohjoismaiden kanssa ja Suomen tulee olla aktiivinen jäsen EU:ssa.

Meidän on uskallettava uudistaa rakenteita, ajatella uudella tavalla ja ottaa käyttöön uusia tekniikoita. Panostukset koulutukseen ja tutkimukseen ovat ensisijaisen tärkeitä nyt ja tulevaisuudessa ja meidän on jatkettava tasavertaisen ja oikeudenmukaisen koulutusjärjestelmän kehittämistä. Suomen tulevaisuus on valoisa, kun uskallamme olla positiivisia ja teemme oikeita päätöksiä.

Thomas Blomqvist

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10