Positiivinen draivi Pohjanmaalla

17.09.2017 klo 09:55
Suomen metsäteollisuus saa huokaista helpotuksesta Euroopan parlamentin äänestettyä kompromissimuutosesityksen puolesta, joka huomioi niin Pariisin ilmastosopimuksen kuin maamme taloudelliset intressit.

Saamme kiittää etenkin Nicke Torvaldsia erinomaisesta työstä. Ilahduttavaa on myös, että tänä vuonna yhä useampi yritys – joissa usein on mukana nuoria tulisieluja – on perustettu Vaasan seudulle ja Pohjanmaalle. Vaasan yliopisto on puolestaan solminut yhteistyösopimuksen Kiinan tiedeakatemian kanssa, mikä tietää Kiina-Suomi-instituutin perustamista.

Vaasan kaupunki on saanut paljon kiitosta onnistuneesta esiturnauksesta, joka järjestettiin ensi kesän alle 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuskisoja varten maailman suurimmassa urheilulajissa – jalkapallossa. Lämmöllä ja kiitollisuudella muistan palloliiton edesmennyttä puheenjohtaja Pertti Alajaa: hänelle oli hyvin tärkeää, että paikkakunnille jotka uskaltavat investoida annetaan mahdollisuus järjestää kansainvälisiä otteluita. Ensi kesänä kolmen viikon aikana järjestetään siis jalkapallojuhlat, jonne tullee noin 40 000 vierasta, satoja agentteja ja scoutteja sekä tuntikaupalla Vaasan seutua livenä Eurosportilla. Oikeanlaiset panostukset urheiluun ja kulttuuriin maksavat aina itsensä takaisin. Jäähallin kunnostaminen ja laajentaminen on seuraavana vuorossa.

Syy siihen, että haluamme luoda edellytyksiä uusille työpaikoille, vahvistaa energiaklusterin tutkimusympäriatöä ja innovaatioalustoja on tietenkin se, että voisimme jatkossakin rahoittaa kaikkein tärkeintä: hyvää hoitoa elämän kaikissa vaiheissa ja sivistyspalveluja läpi elämän. Todettakoon myös, että Vaasan kaupunki epäonnistui osittain kuljetuspalvelujärjestelmän uudistamisessa mutta asia tullaan nyt nöyrästi korjaamaan. Senioriemme ja muiden erityispalveluja tarvitsevien turvallinen arki on kunnia-asia Vaasan kaupungille -  jossa kevättalvella 1918 toimi itsenäisen Suomen ensimmäisen senaatti. Meillä on myös syytä iloita hienosta ja maakunnallemme strategisesti tärkeästä satsauksesta, Vöyrin rullahiihtoradasta. Osallistuimme Vaasan puolesta ilolla nähdessämme, miten omistautuneesti elinkeinoelämänkin voimat olivat mukana hankkeessa. Käytössä ollut rahoitusjärjestely voisi hyvin toimia mallina myös tuleville alueellisille panostuksille. Alueet jotka uskaltavat satsata pärjäävät aina. Ja tulevana perjantaina järjestetään ensimmäistä kertaa maailmankuulu TEDx Vaasassa!

Joakim Strand

Tikittävä pommi

On jo jonkin aikaa puhuttu tikittävästä pommista. Myös siitä, että istumme itsemme kuoliaaksi. Kyse on liikkumattomuudesta, joka on yksi tämän päivän suurimmista haasteista kaikissa länsimaissa.
Mikko Ollikainen
29.06.2023 klo 14:42

Suomi tarvitsee kasvua

Eduskuntavaalit käydään Suomessa huhtikuun 2. päivä. Sen jälkeen uusi eduskunta aloittaa työnsä ja uusi hallitus muodostetaan. On selvää, että talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan keskiössä seuraavat neljä vuotta.
Anna-Maja Henriksson
19.02.2023 klo 10:49

Liikenneinfra ja investoinnit.

Thomas Blomqvist
13.02.2023 klo 10:40

Laadukas koulutus on kohtalonkysymys

Eduskuntavaalikampanjat ovat päässeet käyntiin. Tämä merkitsee minulle RKP:n puheenjohtajana sitä, että kalenterini täyttyy lukuisista vaalipaneeleista- ja keskusteluista
Anna-Maja Henriksson
29.01.2023 klo 09:20

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan. Vuosi jolloin Putin toi sodan Eurooppaan ja jolloin Suomi yhdessä Ruotsin kanssa haki Nato-jäsenyyttä.
Anna-Maja Henriksson
27.12.2022 klo 14:11

Tavoitteena rajaton pohjoismainen arki

Pohjoismaisen yhteistyön visiona on, että Pohjoismaat ovat maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Integraatiotavoitteen saavuttamiseksi rajaesteiden purkaminen ja ennaltaehkäiseminen on avainasemassa.
Thomas Blomqvist
15.12.2022 klo 15:00

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Monta rautaa tulessa

Ministerin tehtävissä tottuu ajan myötä siihen, että on joka päivä kyettävä käsittelemään samanaikaisesti sekä pieniä että isoja asioita.
Anna-Maja Henriksson
30.10.2022 klo 14:43

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44