Hallituksen kunnianhimoinen tasa-arvotyö tuottaa tulosta

23.02.2023 klo 11:12
Tällä hallituksella on ollut kunnianhimoisia tavoitteita tasa-arvon suhteen, ja tasa-arvo-ohjelman tänään julkaistun loppuraportin mukaan suurin osa ohjelman 55:stä tavoitteesta on saavutettu tai hyvällä tiellä

Suuri osa hallitusohjelman kirjauksista tasa-arvoon liittyen on sisällytetty tasa-arvo-ohjelmaan, mutta joitakin toimenpiteitä on toteutettu ohjelman ulkopuolella, kuten perhevapaauudistus ja samapalkkaisuusohjelma. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist esitteli tasa-arvo-ohjelman loppuraporttia keskiviikkona (22.2.), kun sitä käsiteltiin hallituksen iltakoulussa.


- Huolimatta siitä, että olemme eläneet monella tapaa poikkeuksellista hallituskautta, loppuraportti osoittaa selvästi, että tasa-arvotyö on edennyt ja suuri osa tavoitteistamme on saavutettu. Tasa-arvo-ohjelma symboloi hallituksen sitoutumista tasa-arvokysymyksiin, mutta se on myös tärkeä konkreettinen väline tavoitteiden edistämisessä yhteiskunnan eri sektoreilla, Blomqvist sanoo.

Tämän hallituskauden aikana valmistuneita toimenpiteitä tasa-arvo-ohjelmasta ovat muun muassa seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus, velvoite laatia tasa-arvosuunnitelma varhaiskasvatuksessa sekä translaki.

- Olemme edistäneet sukupuolten tasa-arvoa poikkeuksellisen suurella määrällä lainsäädäntöhankkeita. Toimenpiteet ovat olleet laajuudeltaan vaihtelevia, mutta jokaisella toimenpiteellä on ollut merkitys sukupuolten tasa-arvon edistämisessä yhteiskunnassa. Vaikka suurin osa toimenpiteistä on tullut maaliin, on vielä joitain asioita työstettävänä. Viisi toimenpidettä yhteensä 55:stä jäi toteuttamatta eri syistä. Emme esimerkiksi onnistuneet lisäämään palkkojen läpinäkyvyyttä ja vähentämään raskaus- ja perhevapaussyrjintää lainsäädännön avulla, Blomqvist sanoo

- Tasa-arvo-ohjelma on tärkeä väline tasa-arvon edistämisessä. Työn edistymistä kuvaava loppuraportti antaa mahdollisuuden pohtia, mitä tulevaisuudessa voidaan tehdä vielä paremmin, jotta tavoitteilla olisi mahdollisimman suuri konkreettinen vaikutus ja että Suomesta tulisi tasa-arvon kärkimaa. Paljon on esimerkiksi vielä tehtävänä, jotta tasa-arvonäkökulma otetaan huomioon jo erilaisten uudistusten ja hankkeiden suunnitteluvaiheessa ja että se on luonnollinen osa talousarvioprosesseja ja lainsäädäntötyötä, mutta tämän hallituskaudella aikana olemme luoneet hyvän pohjan työlle, jota on vielä jatkettava, Blomqvist sanoo.

 
Thomas Blomqvist
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri