Saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi tarvitaan uusi saamelaiskäräjälaki

17.11.2022 klo 13:44
Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksen uudeksi saamelaiskäräjälaiksi. Oikeusministeri, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on saamelaisasioista vastaava ministeri, ja hän on johtanut uuden saamelaiskäräjälain valmistelua koko hallituskauden ajan.

Henriksson pitää tärkeänä, että lakiesitys etenee eduskuntaan, vaikka hallituksessa ei päästy yksimielisyyteen. Keskusta äänesti esitystä vastaan.

- Saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi tarvitaan uusi saamelaiskäräjälaki. Suomi on saanut toistuvasti huomautuksia saamelaisten oikeuksien loukkaamisesta kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia valvovilta YK:n eri elimiltä. Näin ei voi jatkua. Suomen perustuslain mukaan saamelaisilla on itsehallinto koskien kieltä ja kulttuuria kotiseutualueellaan. On korkea aika uudistaa saamelaiskäräjälaki tavalla, jonka saamelaiskäräjät voi itse hyväksyä, sanoo oikeusministeri Henriksson.

YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevassa julistuksessa korostetaan, että alkuperäiskansoilla on oikeus päättää omien toimielintensä rakenteesta ja valita niiden jäsenet omien menettelyjensä mukaisesti. Henriksson korostaa, että saamelaiskäräjälain uudistaminen on välttämätöntä saamelaisten oikeuksien ja saamelaiskulttuurin elinvoimaisuuden turvaamiseksi.

- On käsittämätöntä, miten lainsäädäntö joka on luotu suojelemaan pienen alkuperäiskansan kieltä ja kulttuuria voi aiheuttaa näin suuria ristiriitoja. Minä ja RKP olemme työskennelleet väsymättä saamelaisten oikeuksien puolesta koko hallituskauden ajan. Toivon, että eduskunnan enemmistö on asiasta samaa mieltä kuin me - että ihmisoikeudet eivät ole vain juhlapuheita varten. Nyt on kaikkien eduskuntapuolueiden aika näyttää korttinsa, Henriksson sanoo.

- Saamelaisia edustaa lain mukaan saamelaiskäräjät. Ei ole mahdollista tuoda eduskuntaan lakiesitystä, jolla ei ole myös saamelaiskäräjien tukea. Saamelaiskäräjilläkin tehdään päätöksiä demokraattisten periaatteiden mukaisesti, Henriksson sanoo

Anna-Maja Henriksson
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri