Rehn-Kivi on tyytyväinen tärkeisiin ennaltaehkäiseviin toimiin ensi vuoden budjetissa

14.12.2021 klo 11:53
Talouskasvun aikana on oikein toteuttaa toimenpiteitä talouden vahvistamiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi, sanoi kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) eduskunnan palautekeskustelussa vuoden 2022 budjetista.

- Tavoitteemme saavuttaa 75 prosentin työllisyysaste on hyvää vauhtia toteutumassa. Ensi vuoden helmikuussa hallitus kokoontuu päättämään uusista työllisyystoimista, joilla julkista taloutta vahvistetaan. Tavoite on julkisen talouden vahvistaminen 110 miljoonalla eurolla. RKP ja Ruotsalainen eduskuntaryhmä korostaa näiden toimenpiteiden tärkeyttä ja ovat tyytyväisiä, että useita toimenpiteitä on jo toteutettu – työperäistä maahanmuuttoa helpottava D-viisumi ja erityisasiantuntijoiden pikakaistan käyttöönotto toteutuvat, Rehn-Kivi sanoo.


Sosiaali- ja terveysalaan on kohdistunut erityisiä paineita koronapandemian aikana. Rehn-Kivi korosti puheenvuorossaan hoitohenkilökunnan hyvinvointia, ja talousarvion sisältämiä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.

- Hallitus on käynnistänyt ohjelman sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan saatavuuden turvaamiseksi. Tämän hetken hoitajapulan takia, tämä on kiireellinen ja välttämätön toimenpide. Samalla meidän on huolehdittava siitä, että sosiaali- ja terveysalan tutkimustasoa voidaan jatkossakin säilyttää korkealla tasolla, Rehn-Kivi sanoo. 

- Panostamme nyt myös merkittävästi ennaltaehkäisevään työhön. Lisärahoitus riskiryhmien pneumokokkirokotteisiin on erittäin tervetullutta. Panostukset ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin maksavat itsensä takaisin pitkällä tähtäimellä ja vähentävät terveydenhuollon taakkaa, Rehn-Kivi jatkaa.

Rehn-Kivi on iloinen, että ensi vuoden talousarvio sisältää monia RKP:lle ja Ruotsalaisen eduskuntaryhmälle tärkeitä asioita.

- Ensi vuonna panostamme yli 1,27 miljardia euroa kansainväliseen apuun ja kehitysyhteistyöhön. Lisäksi tuemme rauhantyön, pakolais- ja ihmisoikeusasioiden parissa työskenteleviä järjestöjä. Pelastuskoulutus järjestetään taas pitkän tauon jälkeen ruotsiksi, kotitalousvähennys ja opiskelijoiden tuloraja korotetaan. Nämä ovat tärkeitä investointeja ihmiseen sekä työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä, Rehn-Kivi sanoo.
Veronica Rehn-Kivi
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uusimaa
RKP, Vaasan vaalipiiri