Meidän on uudistettava yritysverotusta ja varmistettava koulutetun hoitohenkilökunnan saatavuuden

09.10.2021 klo 11:09
RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson peräänkuulutti yritysverotuksen uudistusta uusien investointien edistämiseksi Suomessa. 

- Emme tarvitse korkeampia veroja. Sen sijaan tarvitsemme lisää investointeja Suomeen. Siksi meidän on tehtävä Suomesta entistä houkuttelevampi investointimaa. Kilpailukykyinen yritysverotus on meille keskeinen asia, jos haluamme pärjätä kilpailussa kansainvälisistä investoinneista. Voitot, jotka suunnataan takaisin toimintaan, pitäisi verottaa alemmalla yhteisöveroprosentilla, esimerkiksi 15 prosentilla, Henriksson sanoo. 

- Tämän lisäksi meidän pitäisi kannustaa uusia yrittäjiä luomaan yrityksiä, joiden tavoite on vahva kasvu. Vapauttamalla Start-up –yrityksiä yhteisöverosta esimerkiksi kahden tai kolmen ensimmäisen toimintavuoden aikana antaisimme vahvan viestin, että yrityksen perustaminen Suomessa kannattaa. 

Henriksson on myös avoin ajatukselle, että työn verotusta kevennetään. Kevään kehysriihi voi olla hyvä ajankohta tälle. 

- Meille RKP:ssä verot ovat väline, ei itsetarkoitus. Kasvu ja työllisyys eivät synny veroja kiristämällä. Päinvastoin. Olemme jatkuvasti puhuneet sellaisen veropolitiikan puolesta, joka jättää tavalliselle palkansaajalle enemmän käteen. Työn tekeminen pitää aina olla kannattavaa, Henriksson sanoo. 

Puheessaan puoluevaltuustolle Henriksson korosti myös tarvetta löytää ratkaisuja työvoimapulan helpottamiseksi. Henriksson sanoi, että työvoimapulaa on useimmilla aloilla, mutta halusi tämän päivän puheessaan nostaa erityisesti esiin koulutetun hoitohenkilökunnan saatavuuden. 

- Koulutetun hoitohenkilökunnan saatavuus on yksi Suomen keskeisimmistä tulevaisuuskysymyksistä. Olen todella huolestunut tämän hetken tilanteesta. Moni hoiva-alalla työskentelevä on syystä väsynyt ainaisesta kuormituksesta, ja riittämättömyyden tunteesta. Tilanne muuttui vielä vaikeammaksi pandemian takia.

Henrikssonin mukaan on kaikkien etu löytää ratkaisuja tilanteen parantamiseksi ja hoitohenkilökunnan on koettava, että heidän tilannettaan otetaan vakavasti. Henriksson korostaa myös, että tarvitaan toimenpiteitä laajalla rintamalla. 

- Riittävä määrä opiskelupaikkoja lääkäreille, sairaanhoitajille ja lähihoitajille, hyvinvointi ja viihtyvyys työelämässä, hyvää johtajuus, tasa-arvo ja kilpailukykyiset palkat ovat keskeisiä palikoita hoiva-alaa ajatellen, Henriksson sanoo.

- Ruotsalainen eduskuntaryhmä peräänkuulutti kesäkokouksessaan monialaista ohjelmaa hoitohenkilökunnan saatavuuden varmistamiseksi. Olen siksi iloinen siitä, että hallitus budjettiriihen yhteydessä päätti tällaisen ohjelman valmistelusta.

Anna-Maja Henriksson
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uusimaa
RKP, Vaasan vaalipiiri