Uusi jätelaki on työvoitto

25.03.2021 klo 15:58
Työvoitto. Näin RKP:n kolme Pohjalaista kansanedustajaa Ollikainen, Norrback ja Strand kuvailevat hallituksen lopullista esitystä uudeksi jätelaiksi.

Jätelain uudistamisen tavoitteena on vähentää jätemäärää ja lisätä lajittelua ja kierrätystä. Lakiuudistuksen myötä halutaan varmistaa parempia jätehuoltopalveluja ja laajempia pakkaus- ja biojätteiden keräysmahdollisuuksia. 

 
- On erittäin ilahduttavaa, että hallitus nyt näkee pienten ja keskisuurten yritysten merkityksen jätekuljetuksissa.  Kiinteistön haltijalla tulee lakiuudistuksen myötä jatkossakin olemaan mahdollisuus kilpailuttaa jätekuljetuksensa, ja näin ollen eri kokoisten yritysten toiminta on turvattavissa. Kiinteistön haltija voi esimerkiksi jatkaa samalla kuljetusyrityksellä kuin ennekin, sanoo kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen, Mikko Ollikainen.

Uudessa jätelaissa esitetään, että kunta järjestää bio- ja pakkausjätteen jätekuljetukset, kun taas kiinteistön haltija järjestää sekajätteen sekä saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetukset. 

Sekajäte sekä saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetukset jäävät näin ollen nykyiseen kaksoisjärjestelmään. Lausuntokierroksella olevassa alkuperäisessä esityksessä ehdotettiin, että kunnat kilpailuttaisivat myös nämä jätekuljetukset. 

- Esitys, joka muuttui paremmaksi lausuntokierroksen jälkeen, vastaa meidän Pohjanmaalaista näkemystämme. Meillä on näin ollen kaikki syy olla tyytyväisiä, ja tässä on tietenkin myös kyse työpaikoista, kansanedustaja Joakim Strand sanoo.  

Jätelain uudistuksen keskeinen tavoite on vahvistaa Suomen roolia kiertotalouden edelläkävijänä ja nostaa kierrätysprosenttia EU:n kierrätystavoitteen tasolle.'

- Hallituksen esitys on hyvä Pohjanmaalaisille pienyrittäjille. Ratkaisut, jotka tukevat paikallista yritys- ja elinkeinoelämää, luovat edellytyksiä toimivalle ja elinvoimaiselle maaseudulle, kansanedustaja Anders Norrback toteaa. 

Lakiesityksellä toteutetaan Sanna Marinin hallitusohjelman kirjauksia kierrätyksen lisäämisestä. Laki käsitellään eduskunnassa keväällä ja arvioidaan astuvan voimaan heinäkuussa 2021. 
Anders Norrback, Mikko Ollikainen ja Joakim Strand
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uusimaa
RKP, Vaasan vaalipiiri