Puoliväliriihessä tulee keskittyä työllisyystoimenpiteisiin

12.03.2021 klo 13:15
Huhtikuun puoliväliriihessä hallitus päättää loppukautensa linjauksista. Talouden ja työllisyystoimenpiteiden tulee olla keskiössä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Samalla hän on myös huolestunut Vasemmistoliiton esittämistä ehdotuksista yritysveron korottamisesta.

 
Nyt on luotava luottamusta, ei epävarmuutta. On täysin selvää, että nyt ei ole oikea aika heikentää kannustimia investointeihin tai kasvattaa yritysten verokuormaa. Veropolitiikan linjauksista on sovittu jo hallitusohjelmassa ja niissä tulee pitäytyä, Adlercreutz sanoo.
 
Varsinkin listaamattomien yritysten osingot ovat aiheuttaneet keskustelua.
 
– Nykyinen järjestelmä on luotu hyvästä syystä. Emme halua, että varat, joita voisi investoida uusiin yrityksiin enenevässä määrin karkaisivat esimerkiksi kiinteistömarkkinoille. Keskustelua ei hyödytä verotuspopulismi: kaikki maksetut osingot verotetaan. Ja yrityksen tulos, joka toimii osingonmaksun perusteena, on jo kertaalleen verotettu.
 
Adlercreutz on kuitenkin sitä mieltä, että nykyisen järjestelmän haasteita olisi syytä tarkastella laajemmassa uudistuksessa.
 
– Syystä voi todeta, että suuria varoja omistavia yrityksiä suositaan tällä hetkellä suhteessa startup-yrityksiin. Lisäksi nykyinen järjestelmä luo kynnyksen pörssiin listautumiselle. Lähtökohtana tulevalle uudistukselle ei kuitenkaan voi olla dynamiikkaa haittaava verotuksen kiristyminen. Tarvitsemme uudistuksen, joka kannustaa yrittämiseen ja joka luo neutraalin ja dynaamisen yritysilmaston.

 
Anders Adlercreutz
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri