Tärkeä edistysaskel inhimillisemmälle vanhustenhuollolle

23.06.2020 klo 12:48
Eduskunnan sosiaali – ja terveysvaliokunta sai eilen valmiiksi mietintönsä laista 0,7 henkilöstömitoituksesta iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) iloitsee ehdotuksesta.

- Olen erityisen iloinen siitä, että olemme päässeet näin pitkälle työssä inhimillisemmän vanhustenhoidon puolesta maassamme. On tärkeää, että hallitus pitää kiinni lupauksestaan parantaa vanhustenhoitoa koronatilanteen aiheuttamista kiireistä huolimatta, Rehn-Kivi sanoo.


Henkilöstömitoitus astuu voimaan asteittain 1.10.2020 alkaen, jotta rahoitus ja hoitajien riittävä määrä voidaan turvata. Lain on määrä astua voimaan täysimittaisesti 1.4.2023.


- Jotta muutos onnistuu, tarvitsemme myös muita toimia varmistaaksemme, että meillä on motivoitunutta ja osaavaa henkilökuntaa vanhustenhoidossa myös tulevaisuudessa. Meidän on panostettava useampiin opiskelupaikkoihin, tuettava johtajuutta vanhustenhoidossa ja edistettävä viihtyisää työympäristöä, Rehn-Kivi sanoo.


- Olen vakuuttunut siitä, että useampi hoitaja yksikköä kohtaan helpottaa työtä ja vaikuttaa osaltaan parempaan työhyvinvointiin. Hoito pienemmän lakisääteisen henkilöstömitoituksen siirtymäkauden aikana on myös oltava riittävän laadukasta. Tässä on tärkeää painottaa, että henkilöstömäärän on aina perustuttava asukkaiden hoidon tarpeeseen, Rehn-Kivi sanoo.

 

Veronica Rehn-Kivi
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri