Politiikan on pystyttävä parempaan

14.12.2019 klo 14:01
Meidän on fokusoitava niihin kysymyksiin, jotka Suomelle ja suomalaisille ovat oikeasti tärkeitä, sanoo ruotsalaisen eduslkuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

- Syksyn aikana politiikka ja julkinen keskustelu on pyörinyt henkilökohtaisten virheiden ja virheaskelien ympärillä. Tällä hetkellä tehdään politiikkaa, asialla joka ensisijaisesti pitäisi olla moraalinen ja juridinen kysymys - haluammeko me, jotka asumme maailman turvallisimmassa maassa, jossa luottamus kanssaihmisiin ja viranomaisiin on suuri, auttaa 30 suomalaista lasta, jotka ovat suuressa hädässä ja miten hoidamme asiaa käytännön tasolla.


- Samalla tällä viikolla on tehty suuria päätöksiä eurooppalaisella tasolla, meillä on budjetti josta pitää keskustella, työllisyystavoitteita joita pitää työstää ja EU:n puheenjohtajuus jota pitää hoitaa. Nämä kysymykset jäävät täysin varjoon.

- Meidän poliittisen systeemin vahvuus on aina ollut, että voimme tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Suomella on ollut kyky muodostaa hallituksia yli keskiviivan - vasemmisto, keskiryhmät ja oikeisto ovat pystyneet yhteistyöhön. Poliittisen keskustelun vahva polarisaatio varantaa tätä meidän suurta vahvuutta kansakuntana.

Eduskunta hyväksyy ensi viikolla ensi vuoden talousarvion. Tiistaina keskustellaan opposition välikysymyksestä.

- Toivon uutta alkua. Hallitukselle on annettava työrauha. Politiikan on pystyttävä parempaan, Adlercreutz sanoo.
Anders Adlercreutz
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uusimaa
RKP, Vaasan vaalipiiri