Rehn-Kivi pitää kansalaisaloitetta terapiatakuusta tervetulleena

22.10.2019 klo 16:53

Kansalaisaloite terapiatakuusta ojennettiin eduskunnalle tänään. Terapiatakuu tarkoittaisi, että ihminen pääsee hoitoon, ja saa esimerkiksi puhua terapeutin kanssa tai saa lyhytaikaista hoitoa, mahdollisimman nopeasti ensimmäisen yhteydenoton ja avunpyynnön jälkeen.
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi (Rkp) toivoo, että kansalaisaloite terapiatakuusta voidaan hyväksyä.
- Mielenterveysongelmat ovat suuri sosioekonominen haaste Suomessa. Joka toinen ihminen kärsii mielenterveysongelmista jossain vaiheessa elämäänsä. Tämän vuoksi on tärkeää, että puutumme ongelmiin aikaisessa vaiheessa, ennen kuin ne kasaantuvat, Rehn-Kivi sanoo.
Terapiatakuu rakentaisi tehokkaan mielenterveydenhuollon perustason Suomeen ja täydentäisi nykyistä järjestelmää tekemällä siitä asiakaskeskeisempää, nopeampaa ja ennen kaikkea helposti saatavaa. Matalan kynnyksen palveluita tarvitaan erityisesti nuorille, joilla on mielenterveysongelmia. Erityisiä haasteita on palvelujen turvaamisessa myös ruotsin kielellä.
- Tällä hetkellä on erityisen haastavaa löytää ruotsinkielisiä psykologeja ja monissa ruotsinkielisissä kouluissa on pulaa koulupsykologeista. Tähän on puututtava mahdollisimman nopeasti. Tarvitsemme lisää opiskelupaikkoja ja kohoavan trendin opiskella psykiatriaa. Meidän täytyy tehdä panostuksia ennaltaehkäiseviin toimiin mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi ja siksi toivon, että kansalaisaloite terapiatakuusta voidaan hyväksyä eduskunnassa, Rehn-Kivi sanoo.

Veronica Rehn-Kivi
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri