Hallitus kaatui yhdessä lippulaivansa kanssa

08.03.2019 klo 11:47

– Eduskunnassa ja politiikassa kääntyvät nyt isot pyörät. Hallitus kaatui yhdessä lippulaivansa eli sote-uudistuksen kanssa. Näin kommentoi ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Thomas Blomqvist hallituksen eropäätöstä.  


Päätös lopettaa sote-uudistuksen käsittely oli Blomqvistin mukaan ainut järkevä vaihtoehto tässä tilanteessa.

– Sosiaali- ja terveysuudistuksella ei ollut mitään edellytyksiä tulla perustuslailliseksi tai hyväksytyksi tämän kauden aikana. Pääministeri veti tästä omat johtopäätöksensä. Blomqvist sanoo, että tulevalla hallituksella ja eduskunnalla tulee olemaan paljon töitä nyt kun hallitus epäonnistui sote-uudistuksen kanssa.

– Sosiaali- ja terveysuudistukselle on edelleen tarvetta mutta ihmisen ja hoidon saatavuuden tulee olla siinä keskiössä. Myös lainvalmistelun täytyy olla nyt tarkkaa, jotta saadaan malli, joka on perustuslain mukainen. Se tulee olemaan tulevan hallituksen ja eduskunnan tärkein tehtävä, sanoo Blomqvist.
Thomas Blomqvist
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri