On tärkeää että lakivaliokunta nostaa esille perheväkivallan päivittäessään lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

05.12.2018 klo 16:13

- Olen erittäin iloinen siitä, että eduskunnan lakivaliokunta yksimielisesti katsoi että mahdollinen perheväkivalta on huomioitava joka pykälässä, kun tuomioistuin arvioi olosuhteita huollosta ja tapaamisoikeudesta. Naisjärjestöt ovat kymmenien vuosien ajan peräänkuuluttaneet selkeitä vaatimuksia, kansanedustaja Eva Biaudet (RKP) sanoo.    

Lakivaliokunta on käsitellyt hallituksen esitystä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta koskevaa lainmuutosta. Lakivaliokunta hyväksyi yksimielisesti, että lakipykälissä nostetaan esille sen, että tuomioistuimet huoltajuuskiistoissa aina arvioivat perheväkivallan mahdollista läsnäoloa.

- Tutkimukset ovat osoittaneet, että tuomioistuimet eivät ole riittävällä tavalla huomioineet väkivaltaa huoltajuuskiistoissa, ei edes vaikka on ollut olemassa  aikaisempia tuomioita väkivaltarikoksista. Tuomioistuimet ovat voineet päättää yhteishuoltajuudesta ja ei-valvotuista tapaamisoikeuksista. Lapset jotka kohtaavat tai todistavat väkivaltaa voivat saada suuria traumoja ja siksi on äärimmäisen tärkeää että lakipykälissä selkeästi nostetaan esille, että väkivalta on huomioitavaa. 

- Kokonaisuudessaan pidän lakiehdotusta tervetulleena. Tämä on hyvä päivitys vanhaan lakiin. Uusi lakiehdotus vastaa paremmin tämän päivän vaatimuksia ja se vastaa perheiden toivetta, että lasten edut ja oikeudet aina tulevat kaiken edellä, Biaudet sanoo

Eva Biaudet
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri