Tarvitsemme kannustavamman ja oikeudenmukaisemman verotuksen

13.12.2017 klo 15:43
Haluamme tehdä kannustavampaa, mutta samanaikaisesti sosiaalisesti oikeudenmukaista veropolitiikkaa, sanoo kansanedustaja Mats Nylund (RKP).

Hän piti RKP:n ryhmäpuheenvuoron eduskunnan talousarviokeskustelussa keskiviikkona. Hän painotti, että RKP:n veromallille olisi nyt tarvetta.

– Työn verotusta pitäisi keventää. OECD-maita vertaillessa, on eteenkin keskituloisten verotus Suomessa kaikkein ankarimpia. RKP:n malli tähtää siihen, että kotitalouksille jää enemmän käteen ja, että käytettävissä olevat tulot kasvavat kaikissa tuloluokissa, sanoo Nylund.

 

Hän sanoo, että RKP:n budjettiprioriteetit ovat toisenlaiset kuin hallituksen.

– Haluamme paljon selkeämpiä uusia panostuksia korkeakouluihin ja tutkimukseen. Emme myöskään hyväksy sitä, että Suomi perääntyy kansainvälisistä velvoitteistaan, kuten on toimittu kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana kehitysyhteistyöpolitiikassa. Haluamme saada aikaan perusteellisen – ei siis kustannusneutraalin – perhevapaauudistuksen, joka oikeasti lisää työ- ja perhe-elämän tasa-arvoa.

Mats Nylund
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri