Samalla jokaisella valtuutetulla on syytä olla huolissaan siitä, miltä kunnan talous näyttää sen jälkeen, kun maakuntauudistus on astunut voimaan. Hallituksen kaavailema maakuntauudistus kun uhkaa heittää useiden kuntien talouden logiikan päälaelleen. Niidenkin, joilla on hyvä veropohja.
Hallituksen esityksen mukaan 12,47 prosenttiyksikköä kuntaverosta siirretään uudistuksen yhteydessä kunnilta valtiolle riippumatta siitä, paljonko kunnat ovat käyttäneet nyt maakuntien hoidettaviksi siirtyviin toimintoihin. Mahdollinen alijäämä kompensoidaan valtionosuuksilla siten, ettei mikään kunta "kärsi" enempää kuin maksimissaan 100 euroa per asukas. Karkeasti laskettuna tämä tarkoittaa automaattista alijäämää monissa kunnissa, jotka ovat tähän asti pärjänneet hyvin. Lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että monet aiemmin kutakuinkin itsenäisesti pärjänneet kunnat tulevat uudistuksen jälkeen olemaan vahvasti valtionosuuksista riippuvaisia. Valtionosuus tulee muodostamaan ison osan monen kunnan budjetista.
Uudistuksen jälkeen 32 % Espoon budjetista koostuu valtionosuuksista. Kauniaisissa vastaava prosenttiosuus on 57 % ja Kirkkonummella 36 %. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kunnat, jotka tähän asti ovat pärjänneet suhteellisen itsenäisesti, tulevat jatkossa olemaan enemmän tai vähemmän valtion holhouksen alaisia ja valtionosuusjärjestelmän oikkujen armoilla. Valtionosuusjärjestelmä kun ei uudistuksen jälkeen rakennu objektiivisesti mitattavien muuttujien varaan, vaan kuvaan siitä, miltä kuntien talous näytti ennen uudistusta.
Nyt kaavailtu kehityssuunta on mielestäni täysin järjenvastainen. Kun päälle lisätään vielä valtion vahva ohjausvalta maakunnissa, voi kuntien ja maakuntien itsehallintoa kyseenalaistaa.
Miten meidän sitten pitäisi toimia?
Jos lähdemme siitä, että SOTE- ja maakuntauudistus viedään läpi, minimivaatimuksena pitäisi olla, että maakuntien rahoitusmallia tarkistetaan. Näen tässä kaksi vaihtoehtoa:
Yksi vaihtoehto on, että sen sijaan että siirretään määrätty määrä veroäyrejä kunnilta valtion kautta maakunnille, siirretään maakunnille vain se summa, joka vastaa uudistuksen myötä niihin siirtyvien toimintojen kuluja. Kunnille jäävä osuus puolestaan vastaisi kunnalle jäävistä toiminnoista syntyviä kuluja. Tämä malli ei ole ongelmaton, mutta toteutettavissa. Tiedämme jo tällä hetkellä varsin suurella tarkkuudella sen, miten paljon eri kunnat käyttävät rahaa tulevaisuudessa maakunnille siirtyviin toimintoihin. Malli olisi looginen, eikä vaarantaisi kuntien itsenäisyyttä.
Toinen, parempi vaihtoehto olisi maakuntaveron käyttöönotto. Maakunnat rahoittaisivat menojaan maakuntaverotuloilla ja kunnat hoitaisivat omat menonsa kunnallisverotuloilla. Molempien verojen taso voitaisiin säätää paikallisten tarpeiden mukaan ja kunnilla olisi maakuntien tapaan todellinen valta sekä tuloistaan että menoistaan. Uuden verolajin käyttöönottoon on aina syytä suhtautua skeptisesti, sillä se helposti johtaa verotaakan nousuun. Tässä tilanteessa vaihtoehtona on kuitenkin vahva valtiollinen ohjaus ja kuntien talouden vääristyminen. Tämä on mielestäni paljon huonompi vaihtoehto.
Kunnissa ymmärretään parhaiten, mitä sen asukkaat ja yritykset tarvitsevat. Kannan aitoa huolta siitä, että maakuntauudistus vaarantaa paikallisen päätäntävallan vastuunkannon. Valta ja vastuu kun kulkevat tunnetusti käsi kädessä. Vielä on aikaa arvioida maakuntauudistuksen heikkouksia avoimin mielin. Kehotan hallitusta tekemään niin.
