Henriksson puolustaa avointa oikeusvaltiota

05.12.2017 klo 13:40

– Itsenäistä Suomea piti ryhtyä rakentamaan ja saada aikaan sovinto. Tuolloin, samoin kuin nyt, meillä on syytä puolustaa avointa oikeusvaltiota. Suomi on maa, joka voi olla ylpeä historiastaan, kulttuuristaan ja kaksikielisyydestään.

Näin totesi RKP:n puoluejohtaja Anna-Maja Henriksson itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaistunnossa eduskunnassa tiistaina.

Hän painotti, että ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP haluaa nähdä Suomen sivistysvaltiona, jolla on varaa avarakatseisuuteen.

– Emme saa käpertyä itseemme, vaan meidän pitää olla kaikkia kansalaisia ja kansalaisryhmiä kunnioittava maa. Suomea tarvitaan sillanrakentajan roolissaan – Pohjolassa, Itämeren alueella, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti.

– Kehitys on nopeaa, ja meidän on jatkettava panostuksia hyvään kouluun ja koulutukseen pysyäksemme vauhdissa mukana. Tarvitsemme enemmän naisten ja miesten välistä tasa-arvoa myös työuriin. Tarvitsemme myös sellaisen ilmapiirin joka kannustaa edistykseen, ja joka kaikissa tilanteissa on inhimillinen, osallistava ja myönteinen, totesi Henriksson ryhmäpuheessaan.

– Aiempien sukupolvien uhrausten ansiosta olemme saaneet perinnöksi hyvinvointi-Suomen, ja meidän tehtävänämme on viedä maatamme eteenpäin, niin että myös seuraava sukupolvi saa asua yhdessä maailman parhaimmista maista.

Anna-Maja Henriksson
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri