Satovahingot vaativat poikkeuksellisia toimenpiteitä

04.10.2017 klo 14:18
Kylmän ja sateisen sään takia tämän vuoden satoennusteet näyttävät odotettua huonommilta.  Korjaamatta jäävän sadon rahallinen arvo on varovaisimpienkin arvioiden mukaan ainakin 150-200 miljoonaa euroa, ja tämä merkitsee huomattavia taloudellisia menetyksiä maanviljelijöille

Kansanedustaja Mats Nylund ja europarlamentaarikko Nils Torvalds ovat tilanteesta huolissaan ja vaativat hallitukselta poikkeuksellisia toimenpiteitä parantaakseen maatilojen taloudellista ahdinkoa.

 

- Maanviljelijät kamppailevat kannattavuutensa kanssa monen taloudellisesti vaikean vuoden jälkeen.  Osa pelloista jäänee vaikean syksyn takia puimatta, ja hallituksen tulisikin olla valmiudessa toimia nopeasti ja järeästi, sanoo Nylund.

EU:n maatalousministerit kokoontuvat ministerineuvoston kokoukseen Luxembourgissa ensi maanantaina.

 

- Edellytämme että maa- ja metsätalousministeri Leppä tuo kokouksessa esille Suomen poikkeuksellisen tilanteen ja vaatii EU:ta auttamaan meitä kriisistä, sanoo Torvalds.

 

- Jotta meillä tulevaisuudessakin on kotimaista ruuantuotantoa, meidän tulee parantaa maanviljelyn tuottavuutta. Tämä tehdään mm parantamalla viljelijöiden asemaa elintarvikeketjussa, sanovat Nylund ja Torvalds.

Mats Nylund ja Nils Torvalds
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri