Utsjoen seurakunta säilytettävä itsenäisenä

07.04.2017 klo 12:35
Utsjoen seurakunta esitti piispan kehotuksesta kesällä 2016, että sille myönnettäisiin taloudellinen erityisasema ainoana saamelaisenemmistöisenä seurakuntana Suomessa. Kirkkohallitus ei kuitenkaan vienyt asiaa eteenpäin, vaan vaati seurakunnan yhdistämistä joko vapaaehtoisesti tai pakolla Inarin seurakuntaan. Entinen kirkkoministeri, ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Stefan Wallin toivoo Utsjoen seurakunnan säilyvän itsenäisenä.

- Olen huolissani siitä, miten Utsjoen saamelaisten kielelliset ja kulttuuriset oikeudet toteutuvat, jos Utsjoen seurakunta liitetään Inarin seurakuntaan, jossa saamelaisista tulisi vähemmistö. Utsjoen kirkkovaltuuston ja seurakuntalaisten on annettu ymmärtää, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin aloittaa yhdistymisneuvottelut Inarin seurakunnan kanssa. Kirkkolaki antaa kuitenkin tukea itsenäisenä pysymiselle, Wallin sanoo.

 

Kirkkolain 3. luvun 3 §:n mukaan seurakuntajaon muuttamista koskevaa päätöstä ei saa tehdä ilman erityisen painavaa syytä, jos seurakunnan lakkauttamisesta, seurakuntien yhdistämisestä tai muusta seurakuntajaon muutoksesta aiheutuu, että yksikielisen seurakunnan jäsenet taikka kaksikielisen seurakunnan kielelliseen enemmistöön kuuluvat jäsenet tulevat uudessa tai entisessä seurakunnassa kielelliseksi vähemmistöksi.

Stefan Wallin
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri